Rautatievirkamiesliiton maanantainen työnseisausaus saa Paloniemeltä vain lievää ymmärrystä.

- Olisiko työntekijöiden puolelta profiilin nosto kyseessä?

Valtion pitäisi kuitenkin Paloniemen mukaan tarkistaa tuottavuusohjelmaansa ja linjaansa. Valtion tulisi tarkistaa linjansa myös pätkätöiden teettämisestä.

- Saavutetaanko tuottavuusohjelmalla ja pätkätöillä oikeasti säästöä? Tärkeintä on se, että VR:n palveluja ei saa heikentää ja palvelutasosta on pidettävä kiinni, muistuttaa Paloniemi.

Kansanedustaja Paloniemi on sitä mieltä, että valtion pitää olla myös valppaana muun muassa henkilöstön hyvinvoinnin ja työolojen suhteen.

- Henkilöstöjärjestöjen kanssa pitää keskustella. Ylipäätään valtion tulee näyttää esimerkkiä siitä, että työoloja on kehitettävä, jotta työntekijät voivat jatkaa työuraansa. Työolojen on oltava työpaikoilla kunnossa, sanoo Paloniemi.

Vaalirahoitus saatava näkyväksi

Paloniemen mukaan vaalirahoitus on saatava entistä näkyvämmäksi. Paloniemen mukaan Nova Group-asiasta on puhuttu koko kevät: rahan myöntämisen ja vastaanottamisen pitäisi olla nykyistä avoimempaa.

- Yksikään puolue, kenties vihreitä lukuunottamatta, ei voi sanoa olevansa puhtaat jauhot pussissa. Mitään rikollista ei kuitenkaan ole tehty, toteaa Paloniemi.

- Kannatan avoimuutta ja on hyvä, että rahoituslähteistä kerrotaan avoimesti.

- Myös demareille ja vasemmistoliitolle mennyt ay-raha kuitattiin melko nopeasti viime keväänä. Muutkaan isot puolueet eivät ole ilmoittaneet vaalituestaan.

Kolmen edustajan saaminen europarlamenttiin on Paloniemen mukaan hieno asia eikä hän halua puhua torjuntavoitosta.

- Poltiikan pitää näkyä entistä paremmin politiikassa. Sitä emme ole osanneet tehdä tarpeeksi näkyvästi.