Korhonen paljasti, että puoluekaadereita sapettavaa vaalirahoituksen sotkuista voileipäpöytää on ollut kattamassa myös Vanhanen. Korhosen mukaan Vanhanen oli ollut mukana ruinaamassa rahaa sekä elinkeinoelämän keskusliitolta että liikemies Arto Merisalon Nova Groupilta. Vielä vuosi sitten Vanhanen kiisti osuutensa.
On melko ennenkuulumatonta missä tahansa puolueessa, että puoluesihteeri haastaa tällä tavoin puheenjohtajan ja todistaa tämän puhuneen lööperiä. Tämän parempaa asetta eivät kilpailevat puolueet voisi saada.
Tekikö Korhonen näin, koska hän uskoo tai tietää olevansa vahvoilla puolueessa? Korhosta suojaa viime vuoden puoluekokous, joka valitsi hänet selvin luvuin jatkoon; kesken kauden häntä ei saa viralta.
Vai onko kyse siitä, että hän haistaa sytytyslangan palavan tuolinsa alla? Vetämällä Vanhasen mukaan rapaojaan Korhosen vastustajien on hankala iskeä ainakaan pelkästään puoluesihteeriin.
Suomen politiikka hiljenee parin päivän päästä. Samalla tämäkin kohu laantuu, mutta keskustan jännitteet jäävät jäljelle.
Korhosella on kaksi vaihtoehtoa. Joko hänet syrjäytetään tai hänen on ryhdyttävä avoimesti taistelemaan puoluejohtajan paikasta.