Satakunnan uusi maakuntavaltuusto kokoontui yhteen ensimmäistä kertaa maanantaina. Uuden valtuuston puheenjohtajaksi valittiin kokoomuksen Jukka Tuori Huittisista. Maakuntahallituksen johdossa jatkaa SDP:n Reijo Kallio Raumalta.
Valtuuston 62 jäsenestä yhteensä 39 on uusia. Vanhoina viime kauden valtuutettuina jatkaa 23 jäsentä.
Maakuntahengen rakoilu huolena
Valtuuston ensitapaamisessa käytäväpuhesiin liittyi huoli etenkin maakunnan yhtenäisyydestä. Raumalla erikoissairaanhoitopalveluiden neuvottelut Varsinais-Suomen sairaanhoitopiirin kanssa sekä Pohjois-Satakunnan kuntien yhteistyökuviot Pirkanmaan suuntaan antavat huoleen todellisen syyn.
Maakuntahallituksen puheenjohtaja Reijo Kallio arvioi tulevan nelivuotiskauden muodostuvan erityisen haasteelliseksi:
- Kyllähän tietysti uhkia on olemassa, mutta uskon, että nämä uhat ovat voitettavissa. Eli mitään tälläistä välitöntä maakunna hajoamisuhkaa en näe. Todellakin me pystymme nämä esiinnousseet ongelmat täällä Satakunnassa itse ratkaisemaan, jos meillä vain on tahtoa tehdä se, Kallio sanoo.
Kokoomuksen mandaatilla sitoutumattomana maakuntavaltuustossa ensimmäistä kautta istuvan kankaanpääläisen Antti Kivelän mukaan uuden maakuntavaltuuston tärkein tehtävä onkin juuri maakunnan yhtenäisyyden säilyttäminen. Kivelä odottaa maakuntavaltuuston huomioivan myös Pohjois-Satakunnan päätöksenteossaan.
- Maakuntaliiton tulisi tehdä joitain konkreettisia toimenpiteitä myöskin sen suhteen, että Pohjois-Satakunta edelleen olisi osa Satakuntaa myös tulevaisuudessa ja että tämä maakunta pidettäisiin sillä tavoin yhtenäisenä, vaatii Kivelä.
Maakuntavaltuuston lähitulevaisuuden tärkein päätettävä asia on maakuntakaava, joka lyödään näillä näkymin lukkoon maakuntavaltuuston joulukuun kokouksessa.