Nova Group -konsernin salainen muistio paljastaa, että yritys on maksanut 125 000 euroa Menestyvä Suomi ry:lle. Aiemmin Nova Group oli myöntänyt, että se oli maksanut 145 000 euroa Kehittyvien Maakuntien Suomi ry:lle.
Yhdistysrekisteristä käy ilmi, että Menestyvä Suomi ry:n puheenjohtajaksi on merkitty keskustan yhteyspäällikkö Lasse Kontiola ja varapuheenjohtajaksi puoluesihteeri Jarmo Korhonen. Yhdistyksen sihteeri on keskustan hallintopäällikkö Aki Haaro.
Puoluesihteeri Korhonen kertoi MTV:n uutisten haastattelussa, että Nova Group oli ostanut seminaarilippuja vuoden 2007 aikana.
- Me olemme laskuttaneet, kun he ovat ostaneet, Korhonen täsmensi.
Myöhemmin tulleen tiedotteen mukaan Menestyvä Suomi ry keräsi toiminta-aikanaan seminaari- ja taulumyynnillä yli 500 000 euroa.
Varainkeruusta vastuussa olleita henkilöitä ei tavoitettu.