Vasemmistoliiton puheenjohtajan Martti Korhosen ero puhuttaa laajalti aamun lehdissä. Esimerkiksi Keskisuomalainen kirjoittaa, että Vasemmistoliitto etsii nyt aatejohtajaa. Vasemmistoliitto oli lehden mukaan vielä Kalevi Kivistön, Claes Anderssonin ja Suvi-Anne Siimeksen kausina kohtuullisen näkyvä. Nyt hajanaisella liitolla ei ole asemaa valtakunnan politiikassa.

Yksittäisissä kunnissa tai ay-liikkeessä Vasemmistoliitolla voi sen sijaan olla merkitystä, Keskisuomalainen aprikoi. Keskisuomalaisen mukaan Vasemmistoliiton ongelmat eivät ratkea pelkällä henkilövaihdoksella. Puolue hakee nyt aatetta, jolla olisi otetta tähän päivään.

Helsingin Sanomat toteaa puolestaan, että Vasemmistoliitto putoaa liiton varapuheenjohtajan Paavo Arhinmäen syliin vuotta aiemmin kuin hän oli suunnitellut. Lehti kirjoittaa, että puoluevaltuusto valitsee seuraajan, luultavasti Arhinmäen, kesäkuun lopulla. Lehden mukaan Vasemmistoliiton ilme räväköityy varmasti, kun Paavo Arhinmäki ottaa ohjat.

Helsingin Sanomien mukaan Vasemmistoliiton puheenjohtaja Martti Korhonen on joviaali kansanmies, mutta oppositiopuolueen puheenjohtajaksi sittenkin ehkä liian mukava ja kiltti. Helsingin Sanomat näkee, että Vasemmistoliitto on puolueeksi vaikea johdettava. Vaikeaksi työn tekee puolueen sisäinen oppositio. Helsingin Sanomat kirjoittaa, että nyt jäädään vain odottamaan, kauanko Arhinmäki saa johtaa puoluetta ennen kuin änkyräsiipi alkaa vaatia hänenkin eroaan.

Sauli Niinistö ihmisten herättäjänä

Kainuun Sanomat pohtii unilukkarin ärähtämistä. Eduskunnan puhemies Sauli Niinistö kovistelee hallitusta kertomaan eduskunnalle taloustilanteesta. Lehden mukaan Niinistön ulostulo on jatkoa valtiovarainministeri Jyrki Kataisen ja hallituksen piikittelylle, jota Niinistö on harrastanut pitkin viime talvea.

Kainuun Sanomat sanoo, että Niinistö on ottanut jonkinlaisen puolueiden yläpuolella olevan valtakunnan unilukkarin roolin. Niinistön huoli syntymässä olevan massiivisen julkisen velan hoidosta on lehden mukaan aiheellinen. Niinistö ei kovistele pelkästään hallitusta, vaan hän haluaa nostaa myös eduskunnan kriisitietoisuutta.

Eduskunnan puhemiehen Sauli Niinistön reippaat otteet aiheuttavat Pohjois-Suomessa ilmestyvän Kalevan mukaan päänsärkyä kokoomuksen nykyjohdossa. Sauli Niinistö ilmoitti presidentinvaalikampanjansa aikana nelisen vuotta sitten halustaan olla ihmisten herättelijä. Lehti sanoo, että sitä hän on ollut eikä puolueuskollisuus ole estänyt häntä heittämästä halolla myös omiaan.

Vaikka Niinistön esittämät talousnäkemykset ovat Kalevan mukaan perusteltuja, ne antavat samalla aseita opposition käsiin ja murentavat osaltaan Jyrki Kataisen poliittista perustaa puolueensa johdossa ja valtiovarainministerinä. Lehti ennustaakin, että Niinistön ja Jyrki Kataisen julkinen yhteentörmäys on tällä menolla vain ajan kysymys.

Sähköisten kirjojen lukulaitteet lainattaviksi

Turun Sanomat kyselee ihmisten valmiutta sähköisten kirjojen ja niiden lukulaitteiden tuloon. Turku alkaa kesälomien jälkeen lainata kirjaston asiakkaille ensimmäisenä kaupunkina Suomessa sähköisiä kirjoja lukulaitteineen. Tarjolle tulee lehden mukaan viisi laitetta, joilla tekstin lukeminen ja sivujen selaaminen käy näytöltä kuin tanssi. Lehti toivoo, että keksintö vetoaa erityisesti niihin digiajan nuoriin, jotka eivät ole kajonneet kirjaan peruskoulun jälkeen.