Raja-asioiden ohella ministerien viralliset neuvottelut täyttyivät Ruotsin lähestyvään EU-puheenjohtajuuteen liittyvistä asioista. Keskusteluja käytiin muun muassa patenttioikeuksista, palveludirektiivistä, sekä Venäjän wto-jäsenyydestä ja puutulleista.

Rajalla kun oltiin, puheissa olivat myös rajayhteistyön nykytila ja esteet. Väyrysen mielestä molempien maiden eu-jäsenyys on vähentänyt esimerkiksi rajakaupan esteitä, mutta käytännön ongelmia on yhä, sanoo ulkomaankauppaministeri Paavo Väyrynen.

- Monessa tapauksessa riittää, että lakeja tulkitaan väljemmin. Mutta on asioita, jotka vaativat lakimuutoksia ja niissä tietysti asiaan liittyvien viranomaisten tehtävänä on näiden lakien muuttaminen, Väyrynen sanoo.

- Esimerkiksi rahaliikenteessä rajan yli arvokuljetukset eivät voi liikkua rajan yli toisen maan puolelle, koska vartiointiliikkeet eivät voi toimia maan rajojen ulkopuolella. Myös esimerkiksi taksin tilaaminen toisen maan puolelta on asia joka ei nykyisellään ole mahdollista.

Rajakaupan esteistä Ruotsin puolen yrittäjät nostivat esiin myös arvonlisäverojen palautukseen liittyvät viivästykset, sekä eri valuuttaan liittyvät hankaluudet. Kauppaministeri Björling kertoi jakavansa monien raja-asukkaiden kanssa sen näkemyksen, että olisi rajakaupan kannalta huomattavasti helpompaa, jos molemmat maat olisivat mukana eurovaluutassa.

Väyrynen luottavainen Pajalan kaivoksen suhteen

Pajalassa ministereille esiteltiin Northlandin rautakaivoshanketta, johon liittyvät infrahankkeet tulevat vaatimaan jatkossakin Suomen ja Ruotsin välistä yksituumaisuutta ja yhteistyötä. Väyrynen kertoi suhtautuvansa luottavaisesti siihen, että Suomen puolella vaadittaviin rata- ja satamahankkeisiin löytyy tarvittava rahoitus.

- Suomessa tarvitaan radan vahvistaminen ja Kemin sataman laajentaminen ja kaikki tämä on suunnitteilla. Uskon, että kaivosyhtiö pääsee etenemään lupaprosessin mahdollistamassa tahdissa ja nämä investointihankkeet toteutuvat aiotusti, Väyrynen sanoo.