Mediamaksu on perusteltu YLEn rahoitusmalli
Yleisradion rahoitusta pohtinut kansanedustaja Mika Lintilän parlamentaarinen työryhmä ehdottaa yksimielisesti 175 euron mediamaksua jokaiselle taloudelle ja erikseen määritetyille yhteisöille. Tällä korvataan nykyinen lähes 50 euroa kalliimpi televisiomaksu.
Jokaikinen Yleisradion aseman turvaamiseen liittyvä esitys kohtaa arvosteluryöpyn. Sen takaa löytyy kaupallisten kilpailijoiden itsekästä tarkoituksenmukaisuutta, poliittisten irtopisteiden keräämisen hinkua, yksinkertaista populismia ja joskus tietämättömyyttä.
Näin on käynyt myös nyt. Mediamaksu -käsitettä kritikoidaan. Mediamaksua parempana on pidetty esimerkiksi Yle -veroa. Terminologiaan juuttuminen on kikkailua, jolla pyritään vähättelemään Yleisradion merkitystä ja mustaamaan sitä. Kotitalouksilta ja yhteisöiltä perittävä mediamaksu tuo taloudellisen ja henkisen vakauden Yleisradioon. Sen rahoittaminen valtion budjetissa asettaisi yhtiön jatkuvien poliittisten kiistojen kohteeksi. Tämä voi suorastaan olla pääkriitikoiden pyrkimys. Tuskin he murehtisivat, jos eduskunta kävisi alinomaista Yle-sotaa, jonka taustalla itsekkäät lobbaajat ja kansalaismielipiteen journalistiset manipuloijat hääräilisivät.
Kiintoisaa on sanomalehtien asettuminen lähimain saumattomaan rintamaan. Pääkirjoittajat ja kolumnistit veisaavat kuorossa ehdotuksen kavaluutta. Alan keskusjärjestön taannoinen paimenkirje lehtitaloihin puree. Kapellimestarin puikkoa heiluttaa Helsingin Sanomien kustantajayhtiö, jonka toimitusjohtaja Mikael Pentikäinen on laittanut kaikki nuorkeskustalaisena poliitikkona muutama vuosikymmen sitten oppimansa värikkään ilmaisemisen jalot lahjansa erkkolaisen bisnesedun ja johtajien optiopalkitsemisen kertymisen alttarille.
Sanomalehtien laumasieluisuus, Mauno Koiviston sopulismiksi tasavallan presidenttikaudellaan kutsuma ilmiö, huokuu uskomattoman täyteläisenä. Siihen langenneet unohtavat kaventavansa sanomalehtien uskottavuutta. Sen yksi olennainen osa on itsellinen kannanmääritys ja suomalaisen yhteiskunnan moniarvoisuuden edistäminen.
Kannanottojen samankaltaistuminen ja tasapäistyminen heikentävät sanomalehdistön arvostusta ja ennen pitkää niiden kiinnostavuutta. Kansanvallan ihanteellisuus murtuu, jos Helsingin Sanomia lukemalla tietää koko sanomalehdistömme mielipiteen niin kuin nyt on todellisuudessa tapahtunut. Kenties lehtitalot hypähtävät säästöissään seuraavaksi askelmalle, jolla pääkirjoitustoimituksia supistetaan ja tyydytään julkaisemaan Helsingissä laadittuja kiertoartikkeleita. Sorvaamoksi luontuu Viestinnän Keskusliitto tai sen osio Sanomalehtien liitto.
Yleisradiolla on tärkeä julkisen palvelun ja suomalaiskansallisen kulttuurin tallentamisen tehtävä. Sen se on aina täyttänyt ryntäämättä mainosrahoille, joista kaupallinen sähköinen ja painettu media elävät. Tämän luulisi viimeisen päälle olevan jälkimmäisten edun mukaista.
Mika Lintilän työryhmässä ovat olleet edustettuina merkittävät puolueet. Se on koottu kansanvallan pelisääntöjen perusteella. Kun suomalaisten valitseman eduskunnan kokoonpanoa heijasteleva työryhmä päätyy yksituumaisuuteen, sen arvioille kuuluu suoda arvo. Se ei kirjoita lausumiaan heppoisilla perusteilla, vaan monipuolisen punninnan jälkeen.
Yleisradio on Suomen kansan ikioma. MTV3 on ruotsalaisomisteinen. Neloskanava on erkkolainen. Vain Yleisradion omistuksellinen tulevaisuus on arvailujen ulkopuolella. Muu media voi heilua ja kaatua mihin käsiin tahansa.
Suomalaisuuden olennaista kunnioittamista on varmistaa joka kodin saavuttava Yleisradio toimintakykyisenä. Ohjelmistossa ja toimenkuvassa riittää toki kehitettävää. Ohjelmisto on ihmisten saatavilla yhä useammista lähteistä. Yksityiskohdista luonnollisesti keskustellaan, mutta Yleisradion heikentäminen vahvistaisi kaupallisia sähköisiä mediayhtymiä, joilla euro on johtavampi arvo kuin kulttuurisuus, eikä ainakaan tämä olisi maakuntien sanomalehtien ja monipuolisen riippumattoman tiedonvälityksen etu. Millä ihmeen konstilla sanomalehdille on vaaraksi Yleisradiolle menevän maksun alentuminen lähes 20:lla prosentilla? Eikö tämä kohenna ihmisten edellytyksiä tilata sanomalehtiä?
Markkinatalousyhteiskunnan toimijat keskittyvät tavallisesti osaamisensa ja palvelunsa kilpailukykyisyyteen. Kumppaneiden mollaaminen mielletään huonoksi käytökseksi, joka herkästi kääntyy moittijaa itseään vastaan.
Jos olisin sanomalehtimies, keskittyisin sanomalehtien sisällön, jakelun, tilaajen ja asiakasyhteyksien pitämiseen. En viitsisi puskea itseäni uuvuksiin Ylen kaivertamisen pellolla, vaan iloitsisin kaupallisuuden ulkopuolella vaikuttavan Yleisradion työkunnon säilymisestä.
Ylen kimppuun energian suuntaaminen ei kohota sanomalehtien tilaajien ja lukijoiden joukkoa ja tuskin omistajilleen tärkeää kannattavaisuutta.
Urhous ei pure, mutta liikkuvat ratkaisevat Olinin uran
Liikkuvat äänestäjät ratkaisevat vaalien tuloksen. Heidän määränsä on kasvanut. Jo muutama kymmenen prosenttia ihmisistä harkitsee tapauskohtaisesti, minkä puolueen ehdokkaalle he numeronsa piirtävät.
Puolueuskollisuuden ohentuminen takaa muutoksia valtarakenteisiin. Se virkistää.
Nyt puolueet keskittyvät kesäkuun eurovaaleihin. Erityinen uutishuomio kohdistuu perussuomalaisiin ja keskustaan.
Perussuomalaiset ovat kovassa huudossa puheenjohtajansa Timo Soinin ansiosta. Heidän ja kristillisdemokraattien vaaliliitto saattaa yltää kahteen paikkaan.
Perussuomalaisten kilpailijat halusivat laatia rasismin vastaisen julistuksen. Idea pulpahti kai ruotsalaisen kansanpuolueen riveissä. Ja kun ajatus maistui, siihen tartuttiin.
Timo Soini ei allekirjoittanut sitoumusta. Tuskin hän tämän takia rasistiksi leimautuu. Vetoomus maistuu turhanpäiväiseltä, ohjailevalta ja kahlitsevalta, ikään kuin normaalia keskustelua holhoavalta.
Vetoomus saattaa palvella perussuomalaisia. Käy täsmälleen päinvastoin kuin alkuperäinen tarkoitus oli.
Keskusta taistelee tosissaan. Jos se jälleen kärsii tappion, kielteinen kierre on synkeä. Se johtaa puheenjohtajan vaihdokseen kesällä 2010 ja luultavasti oppositioon keväällä 2011, sillä tuore puheenjohtaja tuskin ennättää kääntämään suuntaa alle vuodessa.
Keskusta käyttää mainonnassaan Urho Kekkosta. Urhoutta rummutetaan.
Kumarrus suurelle Urho Kekkoselle, mutta hänen syntymästään on pian 109 vuotta ja presidenttikauden päättymisestä 27 vuotta. Hänen nimensä tehoaisi, jos Suomessa vallitsisi äärimmäisen vakava turvallisuuskriisi. Nyt sitä ei onneksi ole. Urhouden mainonta tuskin saavuttaa kaivattua vastakaikua.
Liikkuvat äänestäjät ratkaisevat sen, saako Keski-Suomi vihdoin europarlamentaarikon.
Matemaattisesti ja yhteiskunnallisesti arvioituna ainoa läpimenijä voi olla professori ja kahdentoista vuoden kansanedustaja Kalevi Olin. Sosiaalidemokraatit ovat laajalti hänen takanaan. Jos väkeä virtaa Olinin kannalle puoluerajat ylittävästi riittävän sankkana kotimaakunnassa, mikä Olinin persoonan vuoksi on ihan mahdollista, tämä avaa sauman voitolle.
Näin Keski-Suomessa olisi koettu muutamassa viikossa kaksi omanarvontunnetta rakentavaa ilouutista, ensiksi JYPin Suomen mestaruus ja toiseksi oma europarlamentaarikko.
Maakuntaristeily luo yhteishenkeä
Jo perinteiseksi muodostunut reilusti yli tuhannen osanottajan Keski-Suomen maakuntaristeily toteutuu ensi lokakuun alussa.
Asialla ovat Keski-Suomen liitto ja maakunnan keskeiset muut toimijat laidasta laitaan.
Kerran kunnallisvaalikaudessa tapahtuva risteily on aidon yhteistyöhengen luomisen yksi muoto. Julkisen hallinnon, yritysten, ammattiyhdistysväen ja muiden yhteisöjen avainihmisten kohtaaminen kartuttaa maakunnan menestykseen siivittävää henkistä pääomaa. Sen numeroiksi muuttaminen on mahdotonta, mutta valoisa usko ja keskinäinen luottamus ovat erityisen tärkeitä. Niillä on ollut merkityksensä Keski-Suomen pitkäaikaiseen suotuisaan kehitykseen.
Uskoa ja luottamusta tarvitaan juuri nyt. Niinpä "astu laivaan" kannattaa tehdä.