Sanomalehti Kaleva kertoi tiistaina Takkulan ihmetelleen, ettei ainut lappilainen keskustan ministeri lähtenyt tukemaan lappilaista ehdokasta. Keskiviikkoaamun Lapin Kansassa Takkula kiistää syyttäneensä Väyrystä.

Hän kertoo, että toimittajat ihmettelevät tuen puutetta ja hän totesi asian olevan näin. Riitaa Väyrysen kanssa ei hänen mukaansa ole.

Hannu Takkula on syyttänyt Yleisradiota vaalikampanjansa vaikeuttamisesta, kun se julkaisi juuri ennen vaaleja tekemänsä kyselyn, jossa povattiin, ettei Takkula pääse EU-parlamenttiin.

Lapin Kansan mukaan Takkula sanoo, että Azerbaidzanissa samankaltainen toiminta valtion omalta tiedotusvälineeltä olisi saanut vaalitarkkailijoilta huomautuksen. Takkula on ollut vaalitarkkailijana Azerbaidzanissa.