Keskusta sai läpi kolme ehdokastaan. Muut valitut olivat Anneli Jäätteenmäki ja Riikka Manner, jonka kampanjassa Paavo Väyrynen oli näkyvässä osassa.

Oululainen kansanedustaja Liisa Jaakonsaari (SDP) keräsi ääniä yli 45 000 ja oli hänkin listallaan toinen, mikä riitti parlamenttipaikkaan.

Lappilaisehdokkaista Kokoomuksen rovaniemeläinen Heikki Autto (kok.) sai yli 17 000 äänen saaliin. Kemiläinen Veikko Kumpumäki (vas.) keräsi hiukan yli 1 700 ääntä.

"Tiedotusta lisättävä"

Europarlamentaarikko Hannu Takkulan mukaan Euroopaan Unionin toimivallasta ja roolista tulisi tiedottaa entistä enemmän.

Takkula kertoo, että äänestäjien tulisi tietää tarkemmin minkalaisista asioista Euroopan parlamentissa päätetään. Takkula toivookin, että kiinnostus EU:n toimintaan ja Europarlamenttivaaleihin kasvaisi tiedottamisen myötä.

Pohjois-Suomessa äänestettiin laiskasti ja äänestysprosentti oli 36.

Takkulan mukaan Pohjois-Suomen vähäisen äänestysmäärän syitä pitää pohtia tarkasti. Takkula kertoo, että pohjoisessa EU:n toiminta koetaan varsin etäiseksi.

- Pohjoinen on Keskustan kannatusaluetta ja voimakkaasti maaseutualuetta. Juuri maaseutu on ollut suurimpia kärsijöitä EU:n aikana ja ehkä näin on nähty vain käänteinen puoli EU:n jäsenyyden vaikutuksista, Takkula arvioi.

"Täysin virheellistä tietoa"

Muutoin Takkula on katkera Ylen mielipidetiedustelusta, joka ennusti Takkulan menettävän paikkansa.

Takkulan mukaan mielipidekyselyn "täysin virheellinen tieto" melkein maksoi hänelle paikan EU-parlamentissa.

- Julkistamisen jälkeen vaalikampanja pysähtyi vähäksi aikaa kuin seinään. Ihmiset tulivat kampanjabussiin vain sanomaan, että "ethän sinä sinne pääse".

Kuuntele Hannu Takkulan kommentit maanantaiaamulta ao. linkistä.

Heikki Autto: Pakko olla tyytyväinen

Rovaniemen kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Heikki Autto on tyytyväinen äänisaaliiseensa, vaikka parlamenttipaikka jäikin saamatta.

- Äänikynnys nousi tosi korkeaksi, joten ei voi olla pettynyt. Moni istuva EU-parlamentaarikkokin jäi ilman paikkaa.

Puolueen tulokseen Autto ei ole tyytyväinen.

- Neljään paikkaan tähdättiin ja siihen oli mahdollisuudet, joten tulos oli pettymys.

Kuuntele Heikki Autton kommentit maanantaiaamulta ao. linkistä.