Hiljaisen hetken lisäksi eduskunnan varapuhemies Seppo Kääriäinen piti muistopuheen Haapojan kunniaksi. Muistopuheessaan Kääriäinen korosti muun muassa Haapojan aitoa pyrkimystä yhteiseen hyvään.
- Susanna Haapoja ymmärsi, että kansanedustajan työ perustuu luottamukseen ja kovaan työhön. Syvyyttä siihen toi hänen aatteellisuutensa. Hän osallistui myös Etelä-Pohjanmaan maakunnan politiikkaan aidon pohjalaisen talkoohengen sisäistäneenä. Yhteinen hyvä leimasi hänen ponnistuksiaan niin eduskunnassa kuin maakunnassakin. Me tuli ennen minää, sanoi varapuhemies Kääriäinen muistopuheessaan.
Kansanedustaja Susanna Haapoja menehtyi lauantaina 30. toukokuuta äkillisesti aivoverenvuotoon. Hän ehti olla kansanedustajana vuodesta 2003.