Puolueen puheenjohtaja, pääministeri Matti Vanhanen patisteli pohjoiskarjalaisia vaaliuurnille. Hän harmitteli maanantaina Joensuun torilla maakunnan asukkaiden laimeaa ennakkoäänestysintoa.
- Haluavatko itäsuomalaiset vaikuttaa esimerkiksi EU:n aluepolitiikkaan vai antavatko he kauniaislaisten hoitaa päätöksenteon, kysyi Vanhanen.
Vanhanen muistutti, että alkavalla parlamenttikaudella tullaan päättämään seitsemän vuotta eteenpäin EU:n aluepolitiikan, maaseutu- ja maatalouspolitiikan sisällöstä.
- Itä-Suomellahan on näissä tulevissa päätöksissä ylivoimaisesti kaikkien eniten pelissä koko Suomessa. Itä-Suomi on tukien suurin saaja. Siksi on myös tärkeää, että alueelta on vahva edustus europarlamentissa, totesi Vanhanen.
Pohjois-Karjalan kiertueen päätteeksi pääministeri näytti vielä äänestämisen mallia Kiteen kaupungintalolla. Eu-vaalien viimeinen ennakkoäänestyspäivä on 2.6. ja varsinainen äänestyspäivä on ensi sunnuntaina 7.6.