Irlannin mediassa ykkösuutinen on viime päivinä ollut se, kuinka hallituksen entinen työntekijä lahjoi paikallisviranomaisia kaavoittamaan loistoalueita suurille rakennusyrityksille.
Toinen kestoaihe on viime viikolla julkistettu raportti, jonka mukaan hallitus 2000-luvun alussa antoi katoliselle kirkolle syytesuojan lapsiin kohdistuneita rikkomuksia vastaan.
- Olen 40-vuotias ja olen äänestänyt kaikissa vaaleissa yli kaksikymmentä vuotta, mutta nyt se on loppu. En koskaan enää äänestä, sanoo taksinkuljettaja John Moore.
- Kaikki poliitikot ovat korruptoituneita. Rakentajat tienasivat miljardeja ja valtio miljoonia. Kuka maksaakaan laskun? Me. Verot ja maksut nousevat, sairaalat pannaan säppiin ja työntekijät pihalla, jatkaa Moore pettyneenä.
Oppositiolla melkoinen tilaisuus
Tilanteesta kerää pisteet kotiin pääoppositiopuolue kristillisdemokraatit. Ennakkoarvioiden mukaan kristillisdemokraatit vievät voiton sekä EU- että paikallisvaaleissa. Paikallistasolla puolue on nousemassa suurimmaksi ensimmäistä kertaa 80 vuoteen.
- Hallitus on hoitanut talouden täysin päin seiniä. Koko talousnousu on mennyt hukkaan, sanoo kristillisdemokraattien johtaja Enda Kenny.
Työttömyysjonot ovat pidentyneet vuodessa kaksinkertaisiksi.
- Tilanne on aivan uusi, ihmiset ovat todella vihaisia. Syvä taantuma on johtanut julkisen talouden säästöihin ja palkkaetujen leikkauksiin sekä suurtyöttömyyteen. Hallitus on omalla politiikallaan pahentanut kriisiä eikä ole tehnyt mitään tilanteen korjaamiseksi, arvioi politiikan professori Michael Marsh Trinity Collegesta.
Hallitus saattaa kaatua
Pubissa syntyy kiivas keskustelu, kun yksi uskaltaa puolustaa hallitusta.
- Aion äänestää hallitusta, sanoo Ger Meehan uhkarohkeasti, sillä vastaanotto on tyly.
- Uskomatonta, hallitushan on syypää siihen, miten asiat nyt ovat, vastaa kollega Tony Glansford.
Viime kuukausina useampi hallitus on kaatunut Euroopassa taloustilanteen takia. Ennenaikaiset parlamenttivaalit eivät ole poissuljettu mahdollisuus Irlannissakaan.
Muu Eurooppa odottaa Irlannin hyväksyvän syksyllä kansanäänestyksessä EU:n uudistussopimuksen, jonka maa hylkäsi viime kesänä. Hallituskriisi voisi vaarantaa tuloksen, vaikka enemmistö irlantilaisista on taloustilanteesta johtuen kääntynyt sopimuksen kannalle. Jos hallitus on heikko tai jopa kaatuu, uskottavan kampanjan luominen kansanäänestystä varten on vaikeaa.