Viime aikojen mielipidemittaukset eivät ole näyttäneet keskustalle kovin suotuisia lukuja. Kolmen paikan saaminen Euroopan parlamenttiin vaatii runsaan 18 prosentin ääniosuuden, minkä kuuluisi langeta puolueelle luonnostaan, mutta keskustan äänestäjät eivät ole unionista kovin innostuneita.
Perussuomalaiset tuntuvat lisäksi vetävän keskustan perinteisiä äänestäjiä.
Keskustan ehdokkaista Kyösti Karjula, jolla etunimikaimansa Virrankosken vetäydyttyä on jonkinmoiset mahdollisuudet tulla valituksi Pohjois-Suomen äänillä, on keskittymässä niihin asioihin, joita europarlamentissa voi ajaa. Maailmantalouden ongelmien ratkaisu on niistä tärkeimpiä, vaikka parlamentti ei ole vielä kovin suuria näyttöjä antanut.
- Minusta tämä on erittäin olennainen kysymys. Tulevan viisivuotiskauden aikana Eurooppa joutuu joka tapauksessa kohtaamaan erittäin vaativat talouden olosuhteet, Karjula sanoo.
- Tässä suhteessa ratkaistaan myös se, nouseeko parlamentti siihen vastuuseen, mitä siltä edellytetään, eli ratkaisemaan niitä kysymyksiä, jotka luovat lisäarvoa jäsenvaltioiden toiminnalle, vai keskittykö se hyvin pieniin nippelikysymyksiin ja tätä kautta kulminoi omaa valtaansa.
Karjulan mielestä esimerkiksi rahoitusvalvonnan kuntoon saattaminen on lähivuosien yksi tärkeimpiä kysymyksiä koko Euroopan talousalueen menestymisen kannalta.
Keskustan ehdokaslistan ykkösnimi lienee Anneli Jäätteenmäki, mutta Karjulan ohella ei pidä unohtaa Antti Kaikkosta, Esa Härmälää tai puolueettomana listalle valittua Johanna Korhostakaan.