Vanhasen arvio taloustilanteesta on lohduton: työttömyys kasvaa ja konkurssit lisääntyvät. Vanhanen uskoo kuitenkin, että hallituksen elvytystoimet vaikuttavat juuri oikeaan aikaan.
-Totta kai tämän kehityksen pitää vaikuttaa siihen, miten hallitus reagoi. Tähän asti me olemme kyenneet aina reagoimaan aika hyvin etukäteen, etuajassa moniin asioihin.
Vanhanen arvelee, että tammikuun elvytyspaketin rakennustyöpaikat realisoituvat todennäköisesti syksyllä suurempina numeroina.
- Se on juuri oikea aika, koska silloin monet yksityiset työmaat ovat päättymässä ja työttömyys muutenkin pahenee juuri syksyllä, Vanhanen sanoo.
"Mittakaavaa ei lyödä lukkoon"
Pääministerin haastattelutunnilla Vanhanen sanoi, että hallituksella on oltava reagointikykyä jatkossakin.
- Mittakaavaakaan ei kannata lyödä lukkoon, kun ei tiedetä mitä tulevaisuus tuo tullessaan. Sen verran tässä elämässä on oppinut, että ei tällaisissa asioissa kannata olla kauhean profeetallinen. Ei voida tietää, miten maailma makaa ensi marras-joulukuussa. Tässä suhteessa hallituksella täytyy olla liikkumatilaa.
Vanhanen muistuttaa elokuusssa tehtävästä 200 miljoonan euron paketista.
- Siihen kootaan rahoja. Se näyttää olevan juuri samankokoinen, mitä oppositio vaatii. Oppositio haluaisi sitä välikysymyksellä pari kuukautta aikaisemmin. Onneksi tämän suurempaa ristiriitaa ei ole myöskään hallituksen ja opposition välillä. Mutta tarvitaanko tämän parinsadan miljoonan lisäksi jotain, niin sen aika näyttää. Ei sitä tällä hetkellä tiedetä, Vanhanen sanoo.
"Tasapainottaminen aloitettava heti nousun alettua"
Taloutta elvytetään nyt velaksi, mutta Vanhanen linjaa, että talouden tasapainottaminen on aloitettava heti, kun talous kääntyy nousuun.
- Hallituksenkin pitää pystyä reagoimaan. Jos se tapahtuu tämän vaalikauden aikana, niin se pitää tehdä tämän vaalikauden aikana. Keskellä tätä kriisiä ei pidä tehdä kiristäviä toimia.
Vanhanen ei usko mainittaviin leikkauksiin.
- Meillä on yhteiskuntaa vedetty jo niin tiukoille, että minä en ainakaan keksi sellaisia perinteisiä leikkauskohteita, missä mitään mainittavia summia olisi aikaan saatavissa. Työuran pidentäminen ja kokonaisveroasteen nostaminen ovat ne keinot - ja kokonaisveroasteen nostaminen pitää pystyä kohdentamaan tavalla, joka mahdollisimman vähän haittaisi talouskasvua, Vanhanen toteaa.
Kenen verotus kiristyy? Vanhasen mukaan sitä voidaan miettiä sitten parempina aikoina.