Esimerkiksi Keskustan edustaja Markku Rossin (kesk.) mukaan Kuopion yliopistolla jo vuosikymmenien kokemus kouluttaa tarvittavia asiantuntijoita uuteen lääkealan turvallisuus- ja kehittämiskeskukseen.

Alueellistamisen vastustajat pitävät lääketurvallisuutta vaarantavaa hanketta tarkoitushakuisena ja epäilevät siirtokustannuksia Helsingistä.

Kokoomuksen helsinkiläisen kansanedustajan Sirpa Asko-Seljavaaran mukaan Kuopiossa valtion työpaikkojen osuus kaikista työpaikoista jo jo nyt suurempi kuin Helsingissä.