Vanhaselle selvisi vasta jälkikäteen, että operaatiossa oli mukana Suomen konsulaatin virkamies. Vanhasen mukaan mitään toimeksiantoa ei kuitenkaan ollut.

- Mitään toimeksiantoja ei ole ollut. Nämä ovat tunteita herättäviä kysymyksiä. Jokainen ymmärtää sen, että sekä isällä että äidillä on vahvat tunteet lastaan kohtaan, Vanhanen sanoo.

Halonen: Vaihtoehtoja mietittiin

Myös presidentti Tarja Halonen kuuli kyydityksestä jälkikäteen. Halosen mukaan kyseinen toimintamalli ei ollut esillä kun asiaa pohdittiin isän ja pojan ollessa konsulaatissa.

- Myönnän kyllä, että mietimme hyvin monenlaisia vaihtoehtoja. Pitkän päälle meidän konsulaatissa oleminenkaan ei ole - vaikka se on sopimusten mukaista - niin ei se mikään elinpaikka ole.

Halonen totesi, että virkamiehillä olisi selkeämmät toimintatavat, jos Venäjä liittyisi kansainväliseen lapsikaappausta koskevaan sopimukseen.

- Tämä on sellainen asia, jota koetetaan sopuisasti pitää esillä.