Liikennevirastojen liki 250 työpaikan alueellistaminen on yksi suurimmista alueellistamispäätöksistä. Toistaiseksi suurin on Maavoimien esikunnan muutto Mikkeliin. Siirto koski 260 työpaikkaa.

Maaseutuviraston perustamisen myötä Seinäjoki sai runsaat 200 työpaikkaa ja saman verran työpaikkoja on siirtymässä Kuopioon Lääkealan keskuksen myötä.

Liikenne- ja viestintäministeriön työryhmä esittää, että perustettavan väyläviraston työpaikoista 130 muuttaisi Lappeenrantaan. Uuden liikenteen turvallisuusviraston työpaikoista siirtyy 95 Rovaniemelle ja 20 Lappeenrantaan vuoteen 2015 mennessä.

Työpaikkasiirroista huolimatta pääkaupunkiseudulle jää liikennevirastoihin noin 800 työntekijää ja kummankin viraston päätoimipaikka sekä ydintoiminnot.

Pitkä muuttoaika

Liikenneministeri Anu Vehviläisen (kesk) mukaan siirtyvän henkilöstön määrä selviää vasta myöhemmin. Ensi vuonna tehdään tarkat selvitykset siitä, ketkä haluavat lähteä. Työntekijöiden muuttoa maakuntiin helpottaa Vehviläisen mukaan pitkä, 4 - 6 vuoden siirtymäaika. Se on Vehviläisen mielestä tarpeen, kun ollaan hankalassa taloudellisessa tilanteessa.

- Olisi kohtuutonta, että olisi erittäin lyhyt siirtymäaika, koska tässä varmasti monenkin perheenkin osalta ajattelee sitä, että varmasti sitä työtä on. Ja nousukautena on aina erilaisia mahdollisuuksia saada töitä jos ei halua lähteä näiden alueellistettavien tehtävien perässä toiselle paikkakunnalle.

- Me ollaan ministeriössä pyritty tätä asiaa hoitamaan hyvässä yhteistyössä virastojen johdon kanssa ja ja henkistöjärjestöt ovat olleet mukana, Vehviläinen korostaa.

Vehviläinen sanoo ymmärtävänsä, että virastojen työntekijöille asia ei ole mieluinen.

- Ymmärrän sen hyvin. Minun tehtäväni ministerinä ja valtioneuvoston jäsenenä on katsoa tätä kokonaisuutta ja niitä tavoitteita mitä on alueellistamiselle asetettu, Vehviläinen huomauttaa.

Vehviläisen mukaan alueellistamisen jatkaminen on kaikille ministereille tärkeä asia ja siinä edetään johdonmukaisesti talouskriisistä huolimatta.

Henkilöstö vastustaa

Työntekijöitä edustavat järjestöt tuomitsevat alueellistamisesityksen. Ne pitävät liki 250 tehtävän siirtoa maakuntiin kohtuuttoman suurena ja korostavat, että virastojen henkilöstö ei ole halukas muuttamaan pois pääkaupunkiseudulta. Henkilöstöjärjestöjen mielestä näin suuri alueellistaminen vaarantaa virastojen toiminnan.

Vehviläisen mielestä siirto tukee tasapainoista aluekehitystä ympäri Suomen, vaikka kustannukset aluksi siirtymävaiheen aikana kasvavatkin.

- Kustannuksia on tässä vaiheessa kaikista vaikeinta arvioida, se on selvä asia.

Alkuvaiheessa, vuoteen 2015 asti, työpaikkasiirrot aiheuttavat noin kuuden miljoonan euron kulut vuosittain, arvioi Vehviläinen.

- Aluksi on kustannuksia, mutta pidemmällä tähtäimellä kustannushyötyjäkin tulee kun on edullisempia tiloja ja niin päin pois.

Liikennevirastojen alueellistamista käsitellään seuraavaksi alueellistamisen koordinaatioryhmässä toukokuun lopulla. Mikäli se puoltaa esitettyjä siirtoja aikoo Vehviläinen tehdä lopulliset päätökset vielä ennen juhannusta.

Uudet liikennevirastot syntyvät, kun pääkaupunkiseudulla toimivat nykyiset kuusi virastoa yhdistetään.

Väylävirasto muodostuu Tiehallinnon, Ratahallintokeskuksen ja Merenkulkulaitoksen toimintojen yhdistämisestä. Liikenteen turvavirasto puolestaan muodostuu Ilmailuhallinnon, Ajoneuvohallintokeskuksen, Rautatieviraston ja Merenkulkulaitoksen meriturvallisuustoimintojen yhdistämisestä.

Hallintouudistusta koskeva lainsäädäntö tulee eduskunnan käsittelyyn ensi syksynä.