Kristillisdemokraattien puheenjohtaja Päivi Räsänen toivoo kilpailua puolueensa ensi kesän puheenjohtajakisaan. Spekulaatiot puheenjohtajasta ovat jo alkaneet, mutta Räsänen kiistää että puolue olisi kriisissä. Räsänen toivoo, että puheenjohtajamittelö saa kristillisdemokraateissa aikaan uudistumista.

- Kyllä minä ajattelen, että uudistuminen on puolueessa hyvä asia. Ja hyvä asia on myös se, että puolueessa on tervettä kilpailua ja halukkuutta vastuutehtäviin ja puoluejohtoon. Sen takia toivon, että meidän elokuiseen puoluekokoukseen tulee kilpailua ja haastetta, sanoo Räsänen.

Räsästä huolettaa se, että kristillisdemokraateilta puuttuu "potkua" ja tässä suhteessa puolueen johdonkin on syytä uudistua.

Päivi Räsäsen mukaan on vaikea nähdä, että puolueen ykkösnimi tulisi eduskuntaryhmän ulkopuolelta. Kristillisdemokraattien eduskuntaryhmässä on seitsemän jäsentä, joista Räsäsen mukaan kaikki ovat hyviä ja päteviä ihmisiä puheenjohtajannuijaa tavoittelemaan.

Räsänen itse nostaa esille erityisesti kaksi nimeä: kolmennenkauden kansanedustajan Kari Kärkkäisen ja ensimmäisen kauden kansanedustajan Sari Palmin.