Keskustan nykyisen puheenjohtajan Mari Kiviniemen ilmoitus, jonka mukaan hän ei asetu ehdolle puolueen puheenjohtajakisaan, tuli Tiilikaiselle yllätyksenä. Hänen mukaansa puolueen puheenjohtajakisan luonne muuttui Kiviniemen luopumisilmoituksen jälkeen kertaheitolla.

- Aina kun istuva puheenjohtaja ei ole ehdolla niin se asetelma muuttuu eli on niin sanotusti koko pakka auki. Silloin katsotaan nimenomaan tulevaisuuteen. Haastajille ei riitä, että kritisoi istuvaa johtoa tai pohtii, että mitä olisi pitänyt tehdä toisin vuosi tai kaksi sitten, Tiilikainen sanoo.

Tiilikaisen mielestä keskustan puheenjohtajaksi mielivällä henkilöllä täytyy olla uskottavat tavoitteet ja näkymät sekä valmius toimia tehtävässä 5-10 vuotta eteenpäin.

Jokainen asettaa tavoitteensa

Mari Kiviniemi perustelee puheenjohtajuudesta luopumistaan osittain sillä, ettei puolue ole ollut yhtenäisenä puheenjohtajan tukena. Päätös puheenjohtajuudesta luopumisesta oli kypsynyt jo jonkin aikaa, mutta lopullisen ratkaisun hän sanoi tehneensä eilen sunnuntaina Ylen mielipidemittauksen tuloksen tultua julki.

- Puheenjohtaja on itse kertonut syynsä. Jokainen tietenkin asettaa itselleen tavoitteet ja peilaa tulosta niitä vasten. Ei minulla ole tarpeen sen enempää kommentoida hänen perustelujaan, Kimmo Tiilikainen toteaa.

Tiilikaisen mukaan mielipidemittauksen tulos, jonka mukaan keskustan kannatus on laskenut yhden prosenttiyksikön verran, mahtuu normaalin vaihtelun piiriin.

- Jos otetaan vertailukohdaksi viime kesä niin taidetaan olla nelisen prosenttia korkeammalla kuin silloin pohjalukemissa. Eli suunta on ollut kuitenkin oikea, mutta ilmeisesti se muutoksen nopeus ei nyt sitten ole Kiviniemeä tyydyttänyt.

Tähän mennessä keskustan puheenjohtajakilpaan ovat ilmoittautuneet Paavo Väyrynen ja Mauri Pekkarinen. Keskusta valitsee uuden puheenjohtajan puoluekokouksessa kesäkuussa. Ehdokkaiden on oltava tiedossa viimeistään 25. huhtikuuta.