Helsingin Sanomissa Marko Junkkari pitää Kiviniemen eilistä ilmoitusta yllätyksenä, sillä Kiviniemi olisi hyvinkin voinut voittaa jatkokauden Rovaniemen puoluekokouksessa.
Pitää muistaa, että keskustan puoluekokousedustajien vaihtuvuus on hidasta. Rovaniemellä äänensä uurnaan sujauttavat käytännössä samat kokousedustajat, jotka valitsivat Kiviniemen puheenjohtajaksi kaksi vuotta sitten Lahdessa. Eikä puheenjohtajaa vaihdeta ihan tuosta vain – vaikka taustalla olisikin kevään eduskuntavaalien katastrofi.
Kiviniemi perusteli väistymistään Ylen tuoreen puoluekannatuskyselyn luvuilla. Tämä oli tekosyy, sillä ei yhden prosenttiyksikön heilahdus saa ketään hätkähtämään, Junkkari kirjoittaa.
Syynä Kiviniemen päätökseen taisikin olla syvä henkilökohtainen loukkaantuminen. Ensinnäkin Kiviniemeä ylipäätänsä riepoo ajatus siitä, että edessä on täysin identtinen uusinta kahden vuoden takaisesta puheenjohtajakisasta Paavo Väyrysen ja Mauri Pekkarisen kanssa. Yleensä istuvaa puheenjohtajaa ei ole keskustassa näin haastettu.
Pahinta haastamisessa oli kuitenkin tuen puute. Kun Väyrynen ilmoittautui ensimmäisenä puheenjohtajakisaan, Kiviniemen puhelin ei alkanutkaan soida tauotta.
Keskustaväki ei sankoin joukoin vedonnut Kiviniemeen, jotta tämä varmasti lähtee kukaan kisaan, kirjoittaa Marko Junkkari Helsingin Sanomissa.
"Ylen gallup kuin märkä rätti kasvoille"
Yleisradion sunnuntainen gallup oli keskustan Mari Kiviniemelle kuin märkä rätti päin kasvoja, arvioi Aamulehti pääkirjoituksessaan.
Vaalitappion nujertama keskusta ei Kiviniemen johdolla saanut otetta oppositiopolitiikasta, ja sisäiset ristiriidat vain kärjistyivät, kun Väyrynen paremman puutteessa pääsi nimittämään itse itsensä keskustan presidenttiehdokkaaksi. Ja nyt itseriittoinen Väyrynen pöyhistelee menestyksellään ja arvostelee Kiviniemeä. Viimeksi lauantaina Ylen Ykkösaamussa hän syytti tätä suoraan puolueen alennustilasta.
Väyrynen on kuitenkin väärässä, kirjoittaa Aamulehti.
Kalseahko Kiviniemi ei ehkä ole pystynyt luomaan tunnesidettä puolueen ydinjoukkoihin ja varmasti hänen olisi monissa käänteissä kannattanut toimia toisin, mutta ratkaisevat syyt keskustan tappioon ja koko vaalitulokseen ovat paljon monisyisemmät.
Mari Kiviniemi saattoi hyvinkin lyödä hanskat tiskiin turhan aikaisin luovuttaessaan pelikentän Väyryselle ja politiikan pikkujättiläiselle Mauri Pekkarisella – sekä todennäköisesti Tuomo Puumalalle, pohtii Aamulehti
Turun Sanomissa Vesa Somppi pitää Kiviniemen ilmoitusta hätäisenä päätöksenä Ylen mielipidemittauksen jälkeen.
Tavallisesti puoluejohtajat kuittaavat vastaavat muutokset pienin elkein. Kiviniemi vakuutti kuitenkin, että se oli hänelle liikaa, koska keskusta on onnistunut viime aikoina hyvin oppositiopolitiikassaan. Onnistumisessa hän on oikeassa, sillä harvoin oppositiopuolueet ovat olleet niin paljon esillä kuin viime kuukausina, jatkaa Vesa Somppi Turun Sanomissa.
Mielipidemittauksen tulos näyttää Kiviniemelle olevan vain viimeinen pisara, joka läikäytti maljan hyvin. Toinen oli varmasta puheenjohtajakisaan ilmoittautuneen Paavo Väyrysen lauantain Ylen Ykkösaamussa antamat moitteet.
Kiviniemen luopuminen hyödyttää tähän mennessä ilmoittautuneista ehdokkaista Mauri Pekkarista. Jos Tuomo Puumala lähtee mukaan kisaan, suurin osa Kiviniemen kannattajista siirtyy hänen taakseen, arvioi Vesa Somppi Turun Sanomissa.
"Johtajia kuluu vauhdilla"
Aitovieriä pitkin taas Maalaisliitoksi, kirjoittaa Iltalehti pääkirjoituksessaan.
Jo neljä keskustan puheenjohtajaa on joutunut runsaan kymmenen vuoden kuluessa luopumaan ainakin puoliksi pakon edessä. Johtajia kuluu siis vauhdilla. Tosin samankaltaista on koettu SDP:ssä ja kärkeen nousseessa kokoomuksessakin. Keskustan kruununprinsessa Paula Lehtomäki ei edes ehtinyt nousta ykköspaikalle ennen joutumistaan sivuraiteelle.
Kiviniemen väistyminen voi houkutella kisaan etenkin Riikka Mannerin ja Tuomo Puumalan. Molemmilta puuttuu kuitenkin vielä niin ministerinkokemus kuin laajoihin piireihin vetoava karisma. Loppusuoralle päässevät näillä näkymin ikinuori Väyrynen ja terhakka Mauri Pekkarinen.
Kumpi veteraaneista voittaakin, se heijastaa paluuta etelän kaupunkien turhalta valloitusretkeltä aitovierille aivan kuten vaalitappion 1970 jälkeen, kirjoittaa Iltalehti.