Keskustan puheenjohtaja pääministeri Matti Vanhanen toteaa sanomalehti Kalevan haastattelussa, että puolue sanoo Natolle ei ainakin vuoteen 2008 asti.
Jos Suomen Nato-jäsenyys tulee ajankohtaiseksi ennen sitä, keskusta joutunee pitämään ylimääräisen puoluekokouksen.
Vanhasen mielestä puolueiden tulisi kertoa kantansa Nato-jäsenyyteen ennen ensi maaliskuun eduskuntavaaleja.
- Kansalaisilla pitää olla kohtuullisella varmuudella tieto näin isossa asiassa siitä, miten vaalien jälkeen toimitaan, kun hallitusta muodostetaan, Vanhanen sanoo.
Lipponen ei kiirehtisi Nato-kantoja
Eduskunnan puhemies Paavo Lipponen (sd.) sanoi perjantain Turun Sanomien kolumnissaan, että puolueiden ei pitäisi kiirehtiä julistamaan Nato-kantojaan ennen eduskuntavaaleja.
Lipponen moitti keskustan hivuttautumista kielteiselle Nato-kannalle. Lipposen mielestä keskusta yrittää näin profiloitua kokoomuksen suuntaan.
- Äänten kalastelussa turvaudutaan herkästi ei-linjaan. Ydinvoiman ja Naton vastustaminen nähdään helppona pisteiden keruukonstina, Lipponen sanoi kolumnissaan.