Suomessa ensi reaktio viime vuonna esitettyyn ajatukseen laajennetusta rauhankumppanuudesta oli myönteinen.

Hanke olisi toteutuessaan antanut Suomelle mahdollisuuden olla mukana Naton operaatioiden suunnittelussa ja päätöksenteossa. Samalla Suomi olisi päässyt mukaan operaatioiden arviointiin ja tiedustelutietojen vaihtoon.

YLEn tietojen mukaan USA:n ja Britannian ajama hanke oli kuitenkin huonosti valmisteltu eikä siitä kerrottu etukäteen muille Nato-maille tai rauhankumppaneille. Nyttemmin hanketta ovatkin asettuneet vastustamaan - eri syistä - kaikki muut jäsenmaat paitsi ehdotuksen tekijät.

Kääriäinen ei yllättynyt

Puolustusministeri Seppo Kääriäisen mukaan laajennetun rauhankumppanuuden vastustus ei tullut Suomelle yllätyksenä.

- Se ei ole yllätys, sillä heti kun tämä aloite tuli julkisuuteen, samaan hengenvetoon todettiin se, että Ranska ja eräät muut maat ovat asettuneet heti epäilevälle, jopa vastustavalle kannalle. Ei tämä yllätys ollut, Kääriäinen sanoi YLEn tv-uutisten haastattelussa.

Kääriäinen ei kuitenkaan usko vastustuksen hidastavan Suomen ja Naton yhteistyön kehittymistä.

Lisäksi rauhankumppanuusaloitteesta toteutuu joka tapauksessa sen helpoin osa. Naton Afganistanin operaatioon osallistuvat maat, joihin Suomikin siis kuuluu, pitävät ensi kertaa erillisen kokouksen Naton puolustusministerikokouksen yhteydessä Brysselissä kesäkuussa.