Venäjän atomienergiahallinnon johtajan Sergei Kirijenkon mukaan uusi ydinvoimala paikkaisi Pietarin aluetta uhkaavan sähkövajeen.

Pietarin energiavajeen vuoksi myös Suomeen suunnitellun sähkömerikaapelin toteutumista on epäilty. Sosnovyi Borin ydinvoimalan muuntoasemalta Kotkaan kulkeva merikaapeli voisi lähes kaksinkertaistaa sähkön tuonnin Venäjältä.

Kirijenko katsoo, että sähköä voidaan viedä ulkomaille vasta sen jälkeen kun alueen oma energiantarve on turvattu.

Suomen säteilyturvakeskuksen tietojen mukaan ensimmäisen uuden reaktorin on tarkoitus valmistua vuonna 2013.

Säteilyturvakeskuksen tietojen mukaan uuden ydinvoimalan tarkoituksena olisi korvata Sosnovyi Borin käytöstä poistuvat reaktorit. Se ei siis toisi uutta sähköntuotantokapasiteettia.

Venäjä alkaa myös vaihtaa voimaloidensa vanhoja ydinreaktoreita uusiin vuonna 2018.

Pekkarinen: Ydinvoimalaprojekti venäläisten omissa käsissä

Kauppa- ja teollisuusministeri Mauri Pekkarisen (kesk.) mukaan uuden ydinvoimalan rakentaminen on täysin venäläisten omissa käsissä.

Pekkarinen sanoo YLEn TV-uutisten haastettalussa, että jos vanhaa ydinvoimatekniikkaa korvataan uudella, niin se otetaan tyytyväisyydellä vastaan.

Vaikutuksiin Venäjältä Suomeen suunnitellun sähkömerikaapelin lupaprosessiin Pekkarinen ei ota vielä kantaa. Pekkarinen kuitenkin toteaa, että jos uusi ydinvoimala Sosnovyi Borissa tuo sähköntuotantoon lisäkapasitettia, niin sähkön toimitusvarmuus ehkä kasvaisi.

Lupaprosessissa harkitaan myös, kuka kustantaa tarvittavat investoinnit Suomen kantaverkkoon. Pekkarisen mukaan luparatkaisuun vaikuttaa myös pohdinta siitä, minkälaisen huoltovarmuuden Suomi sähköenergialleen haluaa.