YLEn Radiouutisten Ykkösaamun haastattelussa Manninen pitää vahvasti liioiteltuina väitteitä, että työryhmässä ei olisi saatu mitään aikaan.

Hän muistuttaa, että työryhmässä on valmisteltu alustava lakiehdotus pykälineen jatkokäsittelyä varten. Asian tärkeys ja vaikeus vaatii kuitenkin huolellisuutta ja todellinen päämäärä on palvelujen pelastaminen.

Hän ei myöskään niele muiden puolueiden taholta tulleita, itseensä kohdistuneita moitteita pelaamisesta ja haluttomuudesta saada mitään aikaan kuntauudistuksessa.

Mannisen mukaan työryhmään aiemmin tällä viikolla tuotu pykäläkohtainen ehdotus pohjautui pääosin siihen, mitä ryhmässä olevien muiden puolueiden kansanedustajajäsenten kanssa oli keskusteltu. Sen sijaan ryhmään tuotiin rinnakkainen esitys, joka oli osin täysin vastakkainen sen kanssa, mitä oli pitkään puhuttu mm. pääkaupunkiseudun ja muiden kasvukeskusten erityisasemasta, hän sanoo.

- Eihän tällaisessa tapauksessa voitu tietenkään tehdä päätöksiä, jos joku esittää yhtäkkiä aivan muuta kuin mistä on aiemmin puhuttu, Manninen sanoo.

Hän ei niele eräiden työryhmän jäsenten väitteitä siitä, että esityksessä ei olisi huomioitu työryhmässä käytyä keskustelua ja että nyt olisi palattu viimesyksyiseen lähtöpisteeseen, moniportaiseen byrokratiaan perustuvaan keskustalaiseen piirimalliin. Mannisen mukaan muut esitykset ovat olleet vielä enemmän byrokraattisia.

Sosiaalidemokraattien taholta esitettyä näkemystä, että Suomessa tarvitaan kaksi hallintotasoa, Manninen pitää täysin epärealistisena.

- Missään maailmassa ei ole kahden tason hallintoa, kaikkein vähiten se on mahdollista Suomessa. Meillä on joka tapauksessa useampia hallinnon tasoja ja kyse on siitä, miten se järjestetään. Ehdotus lähtee siitä, että kunnat itse päättävät, minkä mallin ne valitsevat.

Mannisen mukaan muiden puolueiden olisi myös syytä päättää, mitä ne aikovat tehdä: väliin esitetään kuntien pakkoliitoksia, väliin ei.

Hän sanoo, ettei tule esittämään tai hyväksymään sitä, että kyse olisi vain kuntarakenneuudistuksesta.

Ministerin mielestä on lähdettävä siitä, mikä on kansalaisten ja heidän palvelutarpeidensa ja sitä kautta tulevien palvelujen tarvitsijoiden etu. Ei ole olemassa todisteita siitä, että kuntarakenne yksistään ratkaisisi nämä ongelmat. Kun menotasoa on laskettava kaikilla tasoilla kaikissa kunnissa, asia ei ratkea kuntaliitoksilla, Manninen arvioi.

Manninen uskoo, että kunta- ja palvelurakenneuudistuksen puitelakiesitys muotoutuu vielä ennen kesälomia, mutta sitä ei ehdittäne teknisistä syistä vielä antaa eduskunnalle.