Pekkarinen sanoi YLEn ruotsinkielisten TV-uutisten haastattelussa, että päätös kuudennesta ydinvoimalasta lopettaisi samalla investoinnit uusiutuviin kotimaisiin energiamuotoihin.
Pekkarinen huomautti myös, että jos Suomessa ollaan sitä mieltä, että tarvitaan lisää ydinvoimaa, pitää myös hyväksyä uraanin tuottaminen Suomessa.
Muun muassa eduskunnan puhemies Paavo Lipponen ja oikeusministeri Leena Luhtanen ovat kiirehtineet päätöstä kuudennen ydinvoimalan rakentamisesta.
Pekkarinen hautaisi tasaveromallit Pekkarinen kommentoi tänään myös tasaveromalleja sanoen, että niiden suunnittelu tulisi haudata alkuunsa. Äänekoskella puhuneen Pekkarisen mukaan valtion verotuksen tulee jatkossakin olla progressiivista. Suurituloisimpien on maksettava veroja selvästi enemmän ja pienituloisimpien vähemmän. Pekkarisen mielestä verotuksen olisi suosittava Suomeen sijoittamista ja yrittäjyyttä. Verotuksen hallittua keventämistä pitää Pekkarisen mielestä kuitenkin jatkaa. Tuloverotuksen ohella on kevennettävä esimerkiksi ruuan arvonlisäveroa.