Lehtomäki korostaa yhä, ettei Suomen valtiolla ole toimivaltaa puuttua Metsä-Botnian sellutehtaan rakentamisesta nousseeseen riitaan.
- Me haluamme luoda hyviä kaupallisia suhteita kaikkien alueitten maitten kanssa, sanoi Lehtomäki Etelä-Amerikan vierailunsa aattona.
Ministerin mukaan kiistasta ei voi kehkeytyä ongelmia Suomen ja Argentiinan välille, koska Suomi ei ole siinä osapuolena.
- Argentiinan taholta on esitetty Suomen hallitukselle poliittisia vaatimuksia, joita emme voi valitettavasti ottaa vastaan. Toivon, että sellutehdaskiista voitaisiin palauttaa normaaliksi kauppa- tai investointiasiaksi, hän sanoi.
Argentiinalaiset ovat huolissaan Uruguayhin rakennettavan tehtaan ympäristövaikutuksista.
Ministeri vierailee Uruguayssa, Chilessä ja Perussa. Vaikka Lehtomäki on perunut vierailunsa Argentiinaan, suomalainen liikemiesvaltuuskunta vierailee maassa alkuperäisen suunnitelman mukaan.