Peruspalveluministeri Liisa Hyssälän mukaan harjoitus vahvisti käsitystä siitä, että Suomi tarvitsee lisää infektiolääkäreitä ja -hoitajia sekä välineistöä. Myös tiedotusta on vahvistettava. Puutteita on määrä korjata tämän vuoden lisäbudjetissa.
Pääministeri Matti Vanhanen puolestaan korosti harjoituksen jälkeen, että varautumista harjoitellaan hyvissä ajoin, eikä mitään merkkejä pandemiasta ole. Vanhanen kertoi harjoituksen osoittaneen, että varautumista on Suomessa mietitty perusteellisesti.
Pandemiaharjoituksen kuvitteellisessa tilanteessa lomamatkalta palanneella 8-vuotiaalla tytöllä oli todettu ihmisestä toiseen tarttuva A/H5-influenssavirus. Sairastuneen perheen kotikaupungissa olisi suuri joukko ihmisiä ehtinyt altistua mahdollisesti pandemiaa aiheuttavalle virukselle, ja tytön veli olisi varusmiespalvelussa toisella paikkakunnalla.
Harjoituksessa pohdittiin myös mm. tilannetta, jossa väestö siirtyisi tartunnan pelossa käyttämään yhä enemmän yksityisautoja, jolloin ruuhkat lisääntyisivät. Yhä useampi jäisi pois töistä ja palvelujen taso heikentyisi.
Harjoituksen yhteydessä pohdittiin myös rokotteiden jakelua tilanteessa, jossa rokotteet saadaan Suomeen vähitellen erissä. Vanhanen puolsi työryhmän esittämää ajattelutapaa, jonka mukaan rokotetta saisivat ensin potilaita hoitava henkilökunta sekä lapset ja vanhukset.
STT