Länsi-Savo-lehden haastattelema Heinäluoma ihmettelee kunta- ja palvelurakenneuudistuksen yhteyteen tarjoamansa uudistuksen arvostelua.

Heinäluoman mallissa kunnat saisivat enemmän kunnallisverotusta itselleen, jolloin valtionavun tarve kunnille vähenisi.

Omituisena hän pitää sitä, jos kunnat nimenomaan haluavat jäädä riippuvaisiksi valtionavusta. Hän sanoo pitävänsä valtionapua kainalosauvana, josta on parempi päästä eroon.

Heinäluoma arvioi kuitenkin, ettei mahdollisen veroremontin suhteen tapahdu mitään mullistavaa vielä tämän vuoden aikana.

Lintilä: Heinäluoma ajaa kuntaliitoksia

Valtiovarainvaliokunnan verojaostoon kuuluva, keskustalainen kansanedustaja Mika Lintilä sanoo, että Heinäluoman kuntaveromalli heikentäisi ihmisten yhdenvertaisuutta.

Lintilä muistuttaa, että kuntien veropohja vaihtelee suuresti. - Tuloveromalli edellyttäisi toimiakseen voimakasta verotulojen tasausjärjestelmää kuntien välillä. Tämä johtaisi jatkuviin riitoihin rikkaiden ja köyhien kuntien välillä, Lintilä arvioi kannanotossaan.

Lintilä arvelee, että Heinäluoma ajaa ehdotuksellaan takaportin kautta suuria kuntaliitoksia, sillä ilman tasausjärjestelmää se on ainoa keino saada aikaan riittävä veropohja.