Yhteisymmärrys uudistuksesta voidaan puoluejohtajien mukaan toteuttaa sovitussa aikataulussa näkemyseroista huolimatta. Uudistuksen suurista linjoista on tarkoitus sopia lähiviikkoina ja eduskunnalle esitys menee ennen kesää.
TV1:n A-Talk-ohjelmassa esiintyneet ministerit korostivat, että kuntauudistuksella pystytään vastaamaan väestörakenteen muutoksiin pitkällä aikavälillä.
Hallituksen johtokaksikko muistutti myös, ettei uudistuksessa juututa kiistelemään kuntien määrän vähenemisestä tai palvelujen uudelleenjärjestelemisestä.
Kokoomuksessa puolestaan epäillään, saadaanko hallituspuolueiden kesken oikeasti esitystä aikaiseksi. Kokoomuksen puheenjohtajan Jyrki Kataisen mukaan keskustan ja SDP:n välillä on suuria erimielisyyksiä uudistuksen suunnan suhteen. Vanhanen ja Heinäluoma kuitenkin vakuuttavat, että hallituspuolueiden kesken löytyy yhteinen sävel.
YLE24