Tuomioja arvioi verkkosivuillaan, että Sitra pyrkii "uusliberalistisella talouspolitiikallaan" hyvinvointivaltion alasajoon. Erityisen näreissään hän on ideoista yksityistää terveydenhuoltoa.
Ahon mukaan Sitran toiminta nimenomaan tähtää keinoihin ylläpitää hyvinvointivaltiota.
Ahon mielestä Sitran tehtävä on ottaa riskejä, kokeilla ja testata asioita ennen kuin ne otetaan laajemmin käyttöön. Monesti epäonnistunut kokeilu on hyvä kokeilu, Aho arvioi nostaen esimerkiksi bioteknologian.
- Eräisiin muihinkin hankkeisiin tulee liittymään riskejä, kuten esimerkiksi terveydenhuollon puolella. Emme me tiedä tuleeko se onnistumaan vai ei, Aho sanoi Aamu-TV:n haastattelussa tiistaina.
Tuomiojan verkkosivuille