Kekkonen voitti vuoden 1956 vaaleissa vastaehdokkaansa sosiaalidemokraattien K.A. Fagerholmin äänin 151 - 149.

Fagerholmin leiristä kääntyi Kekkosen puolelle kaksi valitsijamiestä. Sosiaalidemokraattien Verner Korsbäck paljasti heti vaalien jälkeen äänestäneensä Kekkosta.

Lehden mukaan toinen, tähän asti salainen äänestäjä oli ruotsalaisen kansanpuolueen valitsijamies Ture Hollsten.

Hollstenin pojanpoika kertoo, että asia on tiedetty perhepiirissä aina. Valitsijamies itse ei kuitenkaan kokenut tehtäväkseen tuoda tietoa julkisuuteen. Ture Hollsten kuoli vuonna 1978.

Aiemmin Fagerholmin pettäjiksi on epäilty kokoomuksen Niilo Kosolaa ja sosialidemokraattien Penna Tervoa.

Entinen valtiovarainministeri Jouko Loikkanen kirjoitti perjantain Helsingin Sanomissa tietävänsä, kuka ratkaisevan äänen antoi. Hufvudstadsbladetille hän kertoi tukevansa käsitystä, jonka mukaan toinen kantaansa vaihtanut oli Hollsten.

Helsingin Sanomat kertoi asiasta jo vuonna 1990.