Vanhanen kertoo kuulleensa juridisia asiantuntijoita, joiden arvioiden mukaan hänen yksityisyyttään on yksiselitteisesti loukattu. Pääministerinä mahdollisuudet käydä oikeutta asiassa ovat kuitenkin vähäiset muun muassa prosessin pitkän keston vuoksi, Vanhanen kertoi vierailullaan Kuopiossa.

Vanhanen sanoi sunnuntaina harkitsevansa oikeustoimia Ilta-Sanomien viikonloppuna julkaisemasta jutusta, jossa kerrottiin pääministerin henkilökohtaisesta tekstiviestistä eräälle naiselle.

Pääministerin mukaan viestin sisältö pitää paikkansa, mutta hän paheksuu sen julkaisemista vedoten viestintäsalaisuuteen.

Ilta-Sanomien mukaan jutun julkaisulle oli perusteet ja tieto viestin sisällöstä saatiin laillisin keinoin. Viesti ei myöskään sisältänyt intimiteettisuojan piiriin kuuluvaa aineistoa, lehdestä korostetaan.