Lankia sanoi TV1:n Lauantaiseurassa, että alkuviikon kriisinpoikanen johtui keskustan tuntemasta epäilystä hallituskumppani SDP:tä kohtaan.
Hän totesi, että asiat saatiin kuitenkin sovittua, kun SDP:n puheenjohtaja, valtiovarainministeri Eero Heinäluoma vieraili keskustan ryhmässä.
Lankia huomauttaa, ettei kiistojen takana ollut yksittäistä ihmistä, vaan että keskusta halusi tietää, että hallituskumppani on samaa mieltä maaseudun ihmisten ja viljelijäväestön aseman hoidosta.
- Mutta se oli asia mikä piti nyt kerta kaikkiaan nyt kehysriihen yhteydessä käydä lävitse ja noin kuvainnollisesti lyödä kättä päälle että se asia hoidetaan, jotta hallitus voi keskittyä seuraaviin töihinsä, Lankia totesi kiistan ratkaisusta.
Cronberg: Kehysriihestä tuli kehyskriisi Vihreän liiton puheenjohtaja Tarja Cronberg arvioi, että päähallituspuolueiden välinen huono yhteistyö on ollut jo pitkään aistittavissa, eivätkä hallituksen kehysneuvottelujen ongelmat siksi tulleet yllätyksenä.
- Kehysriihestä tuli oikeastaan hallituksen "kehyskriisi", hän toteaa. Cronbergin mukaan tällainen jättää vaikutelman, että poliittinen johtajuus on hukassa tilanteessa, jossa tarvittaisiin rakenteellisia uudistuksia.
Cronbergin mielestä hallituksessa näyttää olevan sisäinen oppositio, ja tilanteen jatkuminen uhkaa mutkistaa tai vesittää asioita entisestään.
- Vaikuttaa siltä, että kuntien rakenneuudistus ei demarien ja keskustan riitojen vuoksi etene. Kyseessä pitäisi olla "vuosikymmenen uudistus", eikä mikään puitelain muotoon puettu latistettu kompromissi, hän sanoo. Cronberg perää huomion kiinnittämistä palvelujen ja demokratian toimivuuteen kuntakoosta käytävän numeerisen keskustelun sijaan.