Peruskorjauksen tärkein osa on majakan tornin betonisaumojen uusiminen. Majakan 52 metrin korkeuteen merenpinnasta nouseva torni on Pohjoismaiden korkein. Kivitornissa on yhteensä 3 500 metriä uusittavaa saumaa. Satavuotias majakka tuli hyvään tarpeeseen Hiittisten saaristossa sijaitseva Bengtskärin majakka täyttää tänä vuonna sata vuotta. Syntymäpäiväjuhlaa vietetään kesäkussa. Arkkitehti Florentin Granholmin piirtämä majakka otettiin käyttöön vuonna 1906 turvamaan laivanliikennettä karikkoisella reitillä Hangon satamaan. Parhaina vuosina majakkasaarella asui viisi majakkamiestä perheineen, ja saarella oli oma koulu. Majakan historian traagisimmat vaiheet elettiin vuonna 1941 jatkosodan alussa käydyssä Bengtskärin taistelussa, joka päättyi suomalaisten voittoon. Taistelussa kaatui 31 suomalaista ja 60 - 100 venäläistä sotilasta. Matkailu ja tutkimus pitävät majakkasaarta elävänä Vuonna 1968 majakka automatisoitiin ja majakanvartijoiden virat lakkautettiin. 1992 majakka siirtyi Turun yliopiston täydennyskoulutuskeskuksen omistukseen ja rakennusta alettiin korjata. Korjaustyöt valmistuivat vuonna 1995, ja majakka avattiin matkailijoille ja tutkimuskäyttöön. Majakan torniosa ei kuitenkaan sisältynyt tuolloiseen peruskorjaukseen. Vuodesta 2000 majakka on ollut Turun yliopistosäätiön omistuksessa. Majakan tornin peruskorjaus maksaa arviolta 200 000 euroa ja sen toteutusta valvoo Museovirasto. YLE24