Korkeaoja on ehdottanut Ruotsin maatalousministerille Ann-Christin Nykvistille kiistellyn kalastussäännön rajoitettua uudelleen avaamista, koska Suomella ei ole edellytyksiä hyväksyä sopimusta.
Ministeri päätti vetää asian pois valtioneuvoston esityslistalta, kun siitä ei päästy sopuun keskiviikkona hallituksen iltakoulussa.
Korkeaojan avustajan Jouni Lindin mukaan tilanteen on aiheuttanut hallituksen sisäinen erimielisyys ja tornionjokelaisten epäluottamus kalastussäännön muutokseen.
Kiista koskee erityisesti sopimukseen sisältyvää valitusoikeutta. Se voidaan Korkeaojan mukaan joko muuttaa koskemaan vain Tornionjokialuetta tai vain oikeuden kalastusasioita koskevia kohtia.
Nykyisin rajajokikomission päätöksistä ei voi valittaa lainkaan.
Uusi sopimus allekirjoitettiin vuonna 2004, mutta sen voimaantulo edellyttää eduskunnan hyväksyntää.
Sopimuksen vastustajien mukaan sen säännökset uhkaavat Tornionjoen luonnonlohi- ja taimenkaloja.