Hänen mukaansa sähköyhtiöiden on pidettävä varavoimalat toimintakunnossa ja huolehdittava katkosten jälkeisestä jakelusta entistä nopeammin.

Suomen energiantuonti on viime aikoina kasvanut voimakkaasti. Samalla tuontirajoitukset ovat lisänneet yhteiskunnan haavoittuvuutta.

Pekkarinen tapasi päivällä keskeisiä sähköalan asiantuntijoita.

Sähkön tuonti Venäjältä palasi normaaliksi Sähkön tuonti Venäjältä jatkuu taas normaalina. Rajoitukset otettiin käyttöön viikko sitten torstaina, koska Venäjä halusi turvata sähkön riittämisen Pietarissa ja kaupungin lähialueilla. Venäjä rajoitti sähkön tuontia päivisin noin kolmanneksella. Normaalisti maasta tuodaan Suomeen noin 1 300 megawattia.

Rajoituksia oli tarkoitus jatkaa vielä torstai-iltaan, mutta aika lyheni lopulta ja sähköä on päivän mittaan kulkenut rajan yli normaalisti.

Venäjä kärsi viime viikolla vuosikymmenen kovimmista pakkasista. Sähkörajoituksia jatkettiin kuitenkin vielä pakkasen jälkeisinä päivinä ilman selvää selitystä.