Vanhanen sanoo Britannian vieneen esitystä oikeaan suuntaan pienin parannuksin. Hän ei kuitenkaan suostunut valottamaan torstaiaamuna kokoontuneen ministerivaliokunnan viimeisimpiä linjauksia. Vanhasen mielestä neuvotteluja ei tule käydä julkisuuden kautta.

Vanhasen mukaan Suomen tulot EU:lta laskevat Britannian uusimman ehdotuksen perusteella kahdeksan prosenttia ja maksut kasvavat kymmenen prosenttia verrattuna nykytasoon.

- Se ei ole suuri hinta solidaarisuudesta, Vanhanen sanoi.

Suomen EU-nettomaksun kasvu on pääministerin mielestä luonnollinen seuraus unionin laajentumisesta.

Britannia antoi keskiviikkona uusitun ehdotuksensa EU-budjetiksi, mutta se torjuttiin tiukoin sanoin. Etenkin Ranska, Saksa ja Puola ovat arvostelleet ehdotusta. Se on saanut moitteet myös Euroopan komission puheenjohtajalta Jose Manuel Barrosolta. EU-johtajat yrittävät ratkaista rahoituskiistan torstaina Brysselissä alkavassa huippukokouksessa. YLE24, STT