Kunnollisen konserttitarjonnan turvaamiseksi tarvitaan lisää rahaa ja yhteistyötä, opetusministeriön asettama työryhmä arvioi.

Se ehdottaa muun muassa, että valtionosuuksia korotettaisiin. Lisäksi orkestereille täytyisi myöntää nykyistä enemmän harkinnanvaraisia avustuksia. Niitä pitäisi kohdentaa etenkin musiikin viemiseen kasvukeskusten ulkopuolelle, paikkakunnille, joissa konsertteja ei muuten kuulla.

Myös kamarimusiikin ja pienryhmätoiminnan lisääminen on työryhmän parannuslistalla. Samalla orkestereita patistetaan kuntayhteistyöhön, esimerkiksi eri kuntien yhteisen orkesterin ylläpitämiseen.

Musiikkitarjontaa lisäisi ja monipuolistaisi sekin, että myös muut kuin klassista musiikkia esittävät orkesterit saisivat riittävästi valtion tukea, muistiossa korostetaan. Tämä koskisi esimerkiksi kevyttä musiikkia, kansanmusiikkia ja lastenmusiikkia.

YLE24