Keskusta on sai vaaleissa suurimman, 37,9 prosentin osuuden äänistä ja 29 paikkaa yhteensä 75 valtuustopaikasta. Puolueen kannatus kuitenkin laski vuoden takaisista vaaleista kolme prosenttiyksikköä.

Vaalien voittaja oli kokoomus, joka sai äänistä 18,6 prosenttia ja 13 paikkaa. Kokoomus nosti kannatustaan vuoden takaisesta kaksi prosenttiyksikköä. Sosiaalidemokraatit saivat 18,4 prosenttia äänistä.

Äänestysprosentti on noin 56,2 eli hieman korkeampi kuin edellisissä vaaleissa.

Kaupungilla ja maalaiskunnalla on tällä hetkellä yhteensä 95 valtuutettua. Uuteen valtuustoon valitaan 75 henkeä. Se kokoontuu jo 7.11. Samankokoinen valtuusto valitaan seuraavissa vaaleissa vielä toiseksikin kaudeksi, minkä jälkeen siirrytään väkiluvun mukaiseen 51-jäseniseen valtuustoon.

Ennakkoon kävi äänestämässä yli 12 600 asukasta eli runsaat 28 prosenttia alueen äänioikeutetuista. Muualla asuvilla kuntalaisilla ei ollut mahdollisuutta äänestää ennakkoon toisaalla.

Vaaleissa on ehdolla kolme kansanedustajaa: keskustalainen Tatja Karvonen, vasemmiston Esko-Juhani Tennilä ja kokoomuksen Jari Vilén.

Yhdistyneellä Rovaniemellä on runsaat 57 000 asukasta. Siitä tulee Suomen 13:ksi suurin kunta.