Liittopäivävaalien voittajapuolueilta odotetaan silti sopua liittokanslerin paikasta maanantaina, kun osapuolet jatkavat neuvonpitoaan jälleen aamulla tai aamupäivällä.

Ennen maanantaista kolmatta neuvottelukierrosta puolueiden johtojäsenet aikovat esitellä toisen kierroksen eli sunnuntai-illan neuvottelutulokset puolueväelleen.

Asiantuntijat ovat povanneet liittokanslerin paikkaa vaaleissa niukasti paremmin pärjänneiden kristillisdemokraattien CDU/CSU-puoluetta edustavalle Angela Merkelille.

Ministerisalkut taas jaettaisiin tasan. Nykyisen liittokanslerin Gerhard Schröderin SPD-puolue olisi kuitenkin saamassa tärkeimpiä ministeritehtäviä vastineeksi liittokanslerin tehtävän menettämisestä.

Varsinaiset hallitusneuvottelut pitkälle syksyyn Sekä Merkel että Schröder haluaisivat hallituksen johtoon. Jos ja kun johtopaikasta päästään sopuun, puolueet voivat aloittaa yhteisen koalitiohallituksen muodostamisen. Tuolloin alkavien varsinaisten hallitusneuvottelujen on ennakoitu venyvän marraskuulle. Saksa ajautui viime kuun liittopäivävaaleissa poliittiseen umpikujaan, kun kristillisdemokraatit ja sosiaalidemokraatit ylsivät ennakko-odotusten vastaisesti lähes tasatulokseen. CDU/CSU sai vaaleissa liittopäiville 226 edustajapaikkaa ja SPD 222. Uuden hallituksen vetovastuuta koskevan epätietoisuuden on pelätty aiheuttavan hallaa maan jo ennestään ontuvalle taloudelle. Kädenvääntöä liittokanslerin paikasta onkin seurattu markkinoilla erityisellä mielenkiinnolla. Merkelin ja kristillisdemokraattien on uskottu joutuvan hieman vesittämään vaatimuksiaan talouden rakennemuutoksista saadakseen SPD:n suostumaan siihen, että liittohallituksen kärkipaikka vaihtaa omistajaa. DPA, Reuters, AFP, YLE24