Hänen mukaansa omistajaohjausjärjestelmät voitaisiin siirtää valtioneuvoston kansliaan vuoden 2007 alusta. Aiemmin uskottiin, että valtionyhtiöt keskitetään joko kauppa- ja teollisuusministeriöön tai valtiovarainministeriöön.

- Omistajanohjaustehtävät eivät olisi siellä suinkaan pääministerin ohjaus- ja johtamisvallassa, vaan näiltä osin sinne tulisi toinen henkilö ministeriksi, joku olemassa olevista ministereistä, Pekkarinen sanoi MTV3:n uutisissa.

Uuteen yksikköön tulisi noin 40 valtionyhtiötä ja työntekijöitä noin 20.

Pekkarisen esitys tulee keskusteluun lähiviikkoina annettavan valtionyhtiölain ja siihen liittyvän muistion yhteydessä. Pekkarinen uskoo, että esitys otetaan hyvin vastaan.

- Alkuperäinen työryhmä, joka tästä asiat esityksen teki, esitti nimenomaan valtioneuvoston kansliaa. Itse asiassa olen kuulut sosiaalidemokraattisen ministeriryhmän suunnalta myös tämän suuntaisia ajatuksia eli minä toivon, että tämä voisi mennä kitkatta läpi, Pekkarinen sanoi.

Valtiovarainministeri Eero Heinäluoma (sd.) kertoi kuitenkin pian Pekkarisen ilmoituksen jälkeen STT:lle, että SDP haluaa vielä pitää avoimina kaikki vaihtoehdot valtionyhtiöiden hallinnoinnissa.