Vielä keskiviikkona käydyissä neuvotteluissa ei ratkaisua liittokanslerikiistaan siis syntynyt. CDU:n johtajan Angela Merkelin mukaan puolueet olivat kuitenkin lähentyneet neuvotteluissa hallituskoalitiosta ja kokoontuvat pian päättämään sen johtajasta. Merkelin puoluetoimiston mukaan lopulliset neuvottelut käydään torstaina.

Myös liittokansleri, SPD:n johtaja Gerhard Schröder sanoi pohjan vaalien kilpakumppanin kanssa muodostettavalle hallitukselle olevan olemassa.

CDU oli aiemmin uhannut jättää neuvottelut, jos SPD ei luovu vaatimasta liittokanslerin paikkaa. Schröder sanoi tiistaina tv-haastattelussa olevansa valmis siirtymään sivuun "vakaan hallituksen" saamiseksi ja ettei hallitusneuvotteluissa ole kysymys vain hänen henkilökohtaisista tavoitteistaan.

SPD-puolue jäi pari viikkoa sitten järjestetyissä liittopäivävaaleissa niukalla erolla toiseksi voiton mentyä kristillisdemokraattien CDU-puolueelle.