Ensi vuonna talouskasvun arvioidaan kiihtyvän 3,2 prosenttiin. Heinäkuussa arvio oli tasan 3 prosenttia. Osa kasvusta johtuu tämän vuoden matalasta vertailutasosta.
Suhdannekatsauksessaan ministeriö muistuttaa, että kallis öljy ja korkea työttömyys jarruttavat talouskasvua euroalueella, joka on Suomen keskeinen kauppakumppani.
Työllisyys kohenee edelleen, mutta pitkäaikaistyöttömyys pysyy ongelmana. Yritysten on todennäköisesti myös entistä vaikeampaa löytää tarvitsemiaan työntekijöitä.
Kotimaan riskitekijäksi valtiovarainministeriö mainitsee muiden muassa asuntojen korkeat hinnat.
Kalliomäki: Budjetti vahvistaa talouden vakautta Valtiovarainministeri Antti Kalliomäki (sd.) pitää hyvinvointivaltion turvana vahvaa talouskasvua. Yksi tulevaisuuden haasteista on hänen mukaansa hidas tuottavuuden kehitys, joka liittyy väestön ikääntymiseen. Kalliomäki esitteli perjantaina hallituksen budjettiesityksen eduskunnalle. Hän uskoi budjetin vahvistavan talouden vakautta ja ennustettavuutta sekä luovan pohjaa luottamukselle, jolle hyvän taloudenpito perustuu. Kalliomäki siirtyy viikon kuluttua opetusministeriksi ja Eero Heinäluoma (sd.) aloittaa valtiovarainministerinä. Rahaministeriö muistutti myös riskeistä Valtiovarainministeriö muistutti budjettiesityksen yhteydessä myös kasvua uhkaavista riskitekijöistä. Euroalueella kasvua voi rajoittaa bensiinin ja muiden polttonesteiden hintojen pysyminen pitkään huipputasolla. Kotimaassa riskitekijöitä ovat tarvittavan työvoiman saatavuus, asuntojen korkeat hinnat ja yritysten investointien kasvun hitaus. Työttömyysasteen valtiovarainministeriö ennakoi painuvan tänä vuonna 8,2 prosenttiin, ja ensi vuonna 7,5 prosenttiin. Pitkäaikaistyöttömyys pysyy kuitenkin suurena ongelmana. STT Budjettiesitys eduskunnalleValtion talousarvioesitys lyhyestiValtioneuvoston sivuille