Kristillisdemokraattien kansleriehdokas Angela Merkel moitti Gerhard Schröderin hallitusta huonosta taloudenpidosta.
Liittokansleri Schröder puolestaan muistutti äänestäjiä siitä, että hän piti Saksan erillään Irakin sodasta.
Tutkimuslaitos GMS:n kyselyn mukaan Merkelin kristillisdemokraatit, sen sisarpuolue CSU ja vapaat demokraatit saisivat yhteensä 49 prosenttia äänistä. Merkelin johtaman liittouman etumatka on kuitenkin kutistunut merkittävästi kesän ja alkusyksyn aikana. Schröderin sosiaalidemokraatit ja vihreät saisivat tuoreen kyselyn mukaan yhteensä 41 prosenttia äänistä. Viidesosa äänestäjistä ei ole päättänyt kantaansa. Allensbach-instituutin tekemässä mielipidemittauksessa kristillisdemokraatit on selvässä johdossa. Puolueen osuus äänistä olisi kyselyjen perusteella 41,7 prosenttia, kun sosiaalidemokraatit joutuisi tyytymään 32,9 prosenttiin. Muille puolueille povataan alle kymmen prosentin kannatuslukuja. Saksassa käydään liittopäivävaalit 18. syyskuuta.