Suomen nettomaksuasema EU-budjettiin ei pääministerin mukaan muuttuisi, vaikka osa maataloustuista maksettaisiin kansallisesta kassasta.
Ranskassa La Baulessa puhuneen Vanhasen mukaan varjopuoli olisi, että osittainenkin kansallistaminen paisuttaisi julkisen sektorin menoja, jos EU:n budjetti muuten pysyy nykyisellään.
Osittainen kansallistaminen olisi keino tasata nettomaksujen eroa Ranskan ja Britannian välillä. Se saattaisi myös avata tien sille, että Britannia suostuisi tinkimään maksupalautuksestaan, joka suututtaa muita EU-maita.
EU sopi lokakuussa 2002, että maatalousrahoitus pidetään ennallaan vuoteen 2013. Moni EU-maa vastusti parin viikon takaisessa huippukokouksessa tämän tukiratkaisun avaamista. Useampi maa torjui myös ajatuksen tukien kansallistamisesta.
"EU:n panostettava tutkimusvaroihin"
Vanhanen myös usutti EU:ta panostamaan yhteisiin tutkimusvaroihin.
Hänen mukaansa unionista ei voi tulla maailman kilpailukykyisintä aluetta, jos se ei yhdessä rahoita tutkimus- ja kehityshankkeita, jotka ovat yksittäisille jäsenmaille liian suuria.
Tutkimusvarojen korotus jäi muun budjettikiistelyn jalkoihin kaksi viikkoa sitten Brysselissä tuloksettomana päättyneessä rahoituskehyskokouksessa.