Paavo Lipponen ehti toimia Suomen historiassa pisimpään yhtäjaksoisesti pääministerinä. Jäähyväispuheessaan hän kiitteli etenkin ammattiyhdistysliikettä tuesta, jota hän pääministerinä sai maan talouden vakauttamiseksi.

Omalle puolueväelleen Lipponen jätti toivomuksen, että katsotaan ympärille avoimin mielin, kun linjataan Suomen turvallisuuspolitiikkaa.

Eduskunnan puhemiehenä tällä vaalikaudella toiminut Lipponen myös kehui SDP:n, keskustan ja RKP:n hallitusyhteistyötä. Pääministeri Matti Vanhasta (kesk.) hän luonnehti asiantuntevaksi ja harkitsevaksi.

Puheensa lopuksi Lipponen liikuttui kyyneliin ja sanoi saaneensa puolueelta "melkein kaiken".

Alho ja Koskinen vetäytyivät puheenjohtajanvaalista Uuden puheenjohtajan puoluekokous valitsee perjantaina. Vaalin ennakkosuosikki on nykyinen puoluesihteeri Eero Heinäluoma.

Oikeusministeri Johannes Koskinen on vetäytynyt kisasta, torstain Uutispäivä Demari kertoi. Koskinen sanoi kuunnelleensä piiriryhmien kantoja ja halusi täten selkeyttää puheenjohtajavaalia. Kansanedustaja Arja Alho puolestaan kertoi puoluekokousväelle, että hän jättäytyy kilvasta.

Puheenjohtajan valinta tuonee muutoksia myös maan hallitukseen. Puolustusministeri Seppo Kääriäisen (kesk.) mukaan SDP:n uuden puheenjohtajan istuminen hallituksessa on itsestäänselvä asia.

SDP valitsee perjantaina myös uuden puoluesihteerin, kaksi varapuheenjohtajaa sekä puoluehallituksen jäsenet. Puoluekokousedustajia saapuu Jyväskylään kaikkiaan 350.