Puolituntisessa tapaamisessa tuli esiin myös Finnairin toive saada lisätä lentojaan Japaniin.

Kansainvälisen politiikan aiheista käsiteltiin vain Japanin tyytyväisyyttä Suomen tukeen Japanin haettua YK:n turvallisuusneuvoston pysyväksi jäseneksi. YK:n uudistuksista on määrä päättää syksyllä, mutta Japanilla on haasteenaan muun muassa Kiinan vastustus.

Vanhasen mukaan Koizumi ei maininnut sanallakaan Japanin huolta EU:n kaavailuista lopettaa Kiinan aseidenvientikielto. Suomi ja muiden EU-maiden enemmistön mukana on kannattanut kiellon purkamista. Aseidenvientikielto määrättiin aikoinaan Tiananmenin aukion verilöylyn jälkeen.

Japani pelkää aseidenvientikiellon lopettamisen johtavan varustelukierteeseen ja epävakauden pahenemiseen Japanin lähialueilla. Suomi taas katsoo, että EU:n asevientisäännöt ovat riittävän hyvä malli säätelemään asekauppaa ja suhteet Kiinaan olisi jo aika normaalistaa. Tällä hetkellä on kuitenkin epävarmaa, milloin EU pystyy tekemään asiasta yksimielisen päätöksen.

Vanhasen viisipäiväinen Japanin-vierailu päättyy sunnuntaina.