Saarinen vaatii, että rahakkaita sponsorisopimuksia runsaasti saavan urheilun kuten suurten pallolajien tukea ohjattaisiin pienemmille ja köyhemmille lajeille.

Karpelan mukaan periaatetta sovelletaan kuitenkin jo nyt.

Suurimpien lajien saama valtionavustus on pienempi kuin, mitä ne tulosten perusteella voisivat saada, Karpela sanoo. Esimerkiksi Palloliiton ja Jääkiekkoliiton valtionavustusten määrä on noin 10 prosenttia järjestöjen toimintamenoista.

Valtio jakoi tänä vuonna veikkausrahoja noin 70 lajiliitolle yhteensä vajaat 15 miljoonaa euroa.

YLE24