Helsingissä puhuneen Vanhasen mielestä muutos ei saa olla kenellekään uhka ja se täytyy toteuttaa yhdessä kuntien ja niiden henkilöstön kanssa.
Vanhanen vakuutti hallituksen olevan vahvasti palveluiden ja niiden saamisen puolella.
Pääministeri sanoi myös, ettei uudistus ole leikkausohjelma vaan että kuntien palveluihin käytetään tulevaisuudessa kasvava määrä rahaa.
Palvelu-uudistuksen pyrkimyksenä on turvata kyky rahoittaa palvelut ja taata laadukkaiden palveluiden tarjonta kaikille suomalaisille kaupungeissa ja maaseudulla.
- Siksi on hyvä totuttautua ajatukseen, että osa palveluista tuotetaan jatkossa kuntien yhteistyönä, maakuntatasolla tai yksityisesti, Vanhanen sanoi.
Vanhanen puolusti palvelurakenneuudistusta myös puhemies Paavo Lipposen arvostelulta. Lipponen moitti omassa vappupuheessaan hallituksen hukkaavan aikaa lykkäämällä ratkaisuja epämääräisiin valtiosihteerityöryhmiin.
- Valtiosihteerit tekevät hankesuunnitelman. Se on valmistunut tai valmistumassa aivan näillä hetkillä ja työ lähtee siitä sitten eteenpäin, Vanhanen vastasi.
Vanhasen mukaan valtiosihteerien tehtävä on vain panna liikkeelle ja organisoida koko hanke. Sisältö kuuluu poliitikoille, hän vakuutti. Työ kestää hänen mukaansa noin vuoden.
STT Lipponen kiirehtii kuntauudistusta