Presidentin sairaus paheni hitaasti, aika ajoin portaittain. Vuonna 1974 sairautta pahensi Kekkosen vaimon Sylvi Kekkosen kuolema, vuonna 1977 presidentin kunto heikkeni vaalien rasituksesta ja vuonna 1981 alkoi lopullinen alamäki, Kalela kertoo.

Hänen mukaansa Kekkonen selvisi lopuksi työstään valtavan tahdonvoimansa ja hyvien delegointikykyjensä turvin. Suostuttuaan vihdoin kesällä 1981 sairauslomalle Kekkonen suorastaan romahti. Kalelan mielestä presidentin olisi pitänyt jäädä ajoissa eläkkeelle.

Neuvostoliiton asiamies hän ei ollut, vaikka sellaista on väitetty, vaan hän oli hyvin kriittinen itänaapuria kohtaan, arvioi Kalela.

UKK oli Suomen kahdeksas presidentti ja johti maata vuosina 1956 - 1982. Hän oli syntynyt vuonna 1900 Pielavedellä ja kuoli vuonna 1986. Loppuvuosinaan hänellä oli pahenevia nimi-, muisti- ja keskittymishäiriöitä, ja hänen näkönsäkin heikkeni.